Lokakuun haastevastaus Kotilaiskan roskishaasteeseen tulee tässä. Laulun sanat olivat aiheena ja lauluhan, kas-kas, olikin aivan eri, johon korttini laadin. Kotilaiskalla oli hieno Aleksis Kiven runoelma ja minulla vain tämä mielessäni: On kuusen latvassa oksien alla tuol pesä pienoinen oravalla..... Mutta koska tiedän Kotilaiskan joviaaliksi, suvaitsevaiseksi ihmiseksi, uskon hänen hyväksyvän osallistumiseni, vaikka inspiraationi meni nyt hieman yli, sitä tuli inspiroiduttua vähän liikaakin ja ruvettua säveltämään ihan omiani.
Mikä kumma tässä oli, kun sitä yritti ylittää itsensä, mutta tämä aihe olikin kovin vaikea, joten itsensä ylittäminen jäi tulevaisuuden haaveiksi. Syntyi vain ihan tavan kamaa; rosvoileva orava.
Kierrätysaate kyllä toteutuu tässä viimeisen päälle, ei mitään ihan uutta: Taustan mökki puineen on vyöte sukkalankakerästä, etualan puut jostain mainospostista ja orava muistaakseni myös jostakin mainoksesta. Hopeareunukset kauan sitten ostettujen hahmokuvioiden reunoja. Taustana rypistetty ja hiottu lehtikuva.
Ja kun tässä on rönsyilemään ruvettu, unohtuivat pois nekin kolme vaadittua elementtiä, tai siis kaksi, koska lehtiä tässä on, mutta lanka ja leimat sitten puuttuvat. Mutta, armoa, armoa, Kotilaiska, minä laitoin niitä kaikkia kolmeen vaihtarikorttiini (koska en tiennyt, pitikö), kato vaikka. Ja voihan se olla, että lisäilen tässä illan pimetessä tähänkin vielä niitä vaadittuja, mutta siitä sitten uusi kuva, jos niin sattuisi käymään. Kiitos kivasta haasteesta - taas ! Ja eikun uutta odottamaan, jokohan se on tip-tap -juttuja.
No minä sitten hellyin ja lisäsin vaadittavat tykötarpeet eli leimailua ja lankaa, tässä tapauksessa ohutta metallilankaa. Kas näin, ja nyt pitäisi kaikki kriteerit täyttyä. Ja nyt orava sitten kärrää talvivarastojaan niin että hippulat vinkuu ja hiekka pölisee.
.jpg)
.jpg)
5 kommenttia:
Hauska kortti!
Taas on aikaa kulunut siitä kun olen vimeksi korttejasi käynyt katselemassa. Täällähän olikin taas vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon. Kivoja kortteja. Minullakin on muutama tällainen Funchiksen kortti tuolla lipastoni päällä ihailtavana.
Kyllä se on oravankin hyvä talvivarastoja kartutella. :)
Hauska kortti ja kiva tarina.
Voi hyvvee päivee minne se mun kommentti on kadonnu, kyl mää sen tähä eile kirjotin mut missään ei näy, olenks mää tullu sokkeeks.
Siis tää kortti olis ollu alkuperäsenäki vallan ihastuttava mutta kyllä noi lisäyksetkin sopii eivätkä ainakaan huononna lopputulosta vaan ilmentävät sun kekseliäisyyttäs oivallisesti mut siis makeat naurut sain tosta sun laulunsanojen uudelleen tuunaamisesta, kiva että joku muukin sohlaa kun minä vain ja siitäpä sain ens vuodelle oivan idean, haastankin teijät tekemään kortteja mahdollisimman monesta eri orava-laulusta ;) Onhan tuo orava vallan suloinen ja vähän käytetty ATC kortti aihe
"Puuhakas täti" on tehnyt hienot oravakortit!
Lähetä kommentti