17.9.2016

Ryhtiä elohon

Nyt on taas se aika, että on otettava itseä niskasta kiinni ja pyristeltävä tämän maailman kiusauksista eroon. Siis ainakin suun kiusauksista. Yleensähän ainakin naistenlehdet tekevät tämän sama jutun toukokuussa - rantakuntoon. Minä koetan päästä elämäni kuntoon. Tai siis no, en oikeastaan kuntoon, kunhan nyt vaan koetan jättää pois turhat herkut ja hömpötykset. 

Pikkuinen lapsenlapsi syö terveellisesti, kun ei herkuista mitään (vielä) tiedäkään. Mietin tässä eräänä päivänä, että miksi en söisi samalla tavalla - tietysti muunnettuna aikuisen tarpeisiin. Joten: 
 aamupuuro ennen töitä, 
töissä kuppi kahvia tai yleensä teetä, 
lounaan rahtaan kotoa, sisältäen joko kasviksia + pikkuinen pala broiskua tai pari lihapullaa,
tai vaikka riisipuuroa tai muuta ajatukseen sopivaa, juomaksi kelpaa vesi
iltapäivän kahvitauolla hedelmä tai jos nälkä jo yllättää, niin pala leipää kahvin kanssa,
kotona sitten pieni annos tarkkaan harkiten sitä, mitä löytyy ja
myöhäisiltapalana taas puuro.

Ei siis mitään kermaisia keittoja henkilöstöruokalassa, ei iltapalaksi nopeasti valmistuvia pasteijoita, nakkeja, piirakoita yms., eikä paljon leikkeleillä lastattuja voileipiä, EI PULLAA, ei suklaata. Eli ei mitään tirisevää, makoisaa eikä ylimääräistä tyhjänpäiväistä mussua.

Sentään en vielä luovu kahvissani palasta sokeria ja lurauksesta kevytkermaa. 
Jos nekin jäisivät, voisin luopua koko kahvistakin samantien.

Suvun lahjoittama taipumus sokeriarvojen nousuun ei onneksi ole vielä minua tavoittanut. Vaikka lekuri halusikin tilanteeni tietää ja lähetti sokerirasituskokeeseen, arvot olivat todella hyvät (joka todella yllätti itsenikin), josta syystä nyt sitten aattelin tilanteen säilymiseksi ryhtitoimenpiteen aloittaa. 

Kenties kerron sitten vuoden vaihteen tienoilla, onko ryhtiä elohon pitänyt ja onko se mitenkään labra-arvoihin vaikuttanut.

2 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Kerro ihmeessä, kuinka käy. Minulla paino heittelee useita kiloja. Nytkin reissussa en ottanut nesteenpoistoa ollenkaan, ne kilot rapisee hyvin. Mutta samalla usein reissussa tulee syötyä herkkuja, kuten sipsejä, suklaata ym.Jotenkin tympäisee tämä iänikuinen painontarkkailu. Mutta kun pitäisi terveyden takia pitää huolta, ettei aivan suistu mahdottomuuksiin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minäkin olin ennen yösyöppö ja leivoin korvapuusteja kaksi kertaa viikossa. Pakastin puustit ja järsin ne sitten jäisinä suuhuni. En tehnyt muuta kuin lopetin leipomisen ja yösyönnin. Laihduin 26 kiloa (viidessä vuodessa tosin, mutta kilot ovat pysyneet poissa) :D