Kotilaiskan heinäkuun haasteeseen, runon inspiroimana

Kotilaiskan roskismateriaalien kuukauden haaste sisälsi pitkän runon. Tein kortteja mökillä, enkä muistanut runosta paljon muuta kuin "sulle laulan, neiti Kesäheinä". Tässä runo:

 

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Pikkuisen minusta nyt tuntuu, että runo ja korttini eivät täysin saata kohdata. Mutta näkemykseni olkoon taiteellisuuden nimissä vapauksia ottanut. Osallistun näillä kahdella atc-kortillani, jos minut näillä mukaan kelpuutetaan.

"Merenkulkija"

 "Neiti Kesäheinä nauroi niin"

 

Lisäksi osallistun runokorttivaihtoon, johon olen jo saanut Kotilaiskalta kolme hyvin erilaista runoa ja kortit ovat työpöydälläni hautuilemassa.