12.9.2012

Lukemisia ja näkemisiä

Kortteilussani näyttää nyt olevan luova tauko ja mielenkiintoni on suuntautunut lukemisiin.
 
Homer-kissan uskomaton elämä oli mukaansatempaava ja tällaisen kissa-fanin toivekirja. Kuten nimensäkin jo kertoo, uskomaton tarina silmättömän kissan onnellisesta elämästä.


Antti Hyryn Uuni-kirjan lumoamana halusin lukea myös hänen aiemman, vähän samantyyppisen kirjansa Aitta. Kyllä uuninrakentaminen vei voiton vanhan aitan purkamisesta, siirtämisestä uuteen paikkaan ja kokoamisesta, eli Uuni-kirja oli parempi kuin Aitta-kirja. No, onhan tuo Uuni voittanut jopa Finlandia-palkinnonkin. Molemmissa kuitenkin samaa ihanan leppoisaa ja rauhallisen elämisen tunnelmaa, ja kaukana kavala maailma.


Ja kun jo luin tuon Karamellikengät, joka on jatkoa Pienen suklaapuodin tarinaan, tuntui, että on luettava (sen lisäksi että on nähnyt vain elokuvana) myös sen 1. osa, siis se Pieni suklaapuoti. Sitäpä nyt lueskelen ja tuntuu, että olen tutussa seurassa samojen ihmisten aiemmassa elämässä. Harvoin sitä onnistuu tietämään ihmisten tulevaisuuden kuviot ennen kuin on tutustunut menneisyyteen, mutta näin kirjojen parissa voi onnistua tekemään.


Ja koska Puhdistuksen olen jo aiemmin lukenut, tahdoin nähdä sen myös elokuvana. Vaikken suomalaisista elokuvista paljon perustakaan, tämä oli hyvä. Ja vaikka puhutaan elokuvan raakuuksista, niin minusta telkkarissa näytetään paljon pahempiakin raakuuksia. Väkisinkin mieleeni tuosta elokuvasta nousi, että se on väkevä kuvaus omasta (kahdesta) ajastaan ja aikansa naisista. Rankka tarina, mutta tykkäsin.

3 kommenttia:

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Puhdistus-elokuva on meilläkin listalla, joka pitää nähdä. Raakuutta? No, elämä on!

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin on luova tauko kortteilussa, käyn nyt erilaisia askartelu yms. kursseja. Mielenkiintoista oppia uutta.

Jipe kirjoitti...

Ps.Kortteilethan taas ja osallistutko joulukalenteriini kahdella atc- kortilla per luukku?