Noin siinä nyt sitten on päässyt käymään, minulle. Kevät on minut ulkopuuhiin kosiskellut ja vihreä siellä viihtymään vietellyt. Harava, talikko, kottikärryt, kevyt istuin ja ties mitä aseistusta ja varustusta on ympärilläni, kun meson pihalla sammalta nurmikosta pois raastaen. Olen päättänyt, että sammal lähtee, minä jään - vaikka menisi koko kesä tai vaikka kaksikin. Kun selkä väsyy, tai oikeammin koko muori, istahdan kevyelle kenttätuolille ja raastaan istualtaan. Kun kroppa alkaa valittaa enemmän, on pakko aloittaa iltakävely. Sitä kestää ja kestää. Se tapahtuu siten, että hiiviskelen ympäri pihaa istutuksia ihmettelemässä, rikkaruohon nyppäämässä sieltä täältä. Jokaista nousevaa vihreää mykeröä yksitellen "jututtaen" kierros kestää ja kestää. Ja kun se lopulta päättyy, se päättyy vain alkaakseen taas alusta, kunnes illan viileys vie askeleeni sisälle lämpimään. Sielu kiittää, mutta kroppa valittaa. Sielu tuntuu olevan tässä asiassa äänekkäämpi ja jää voitolle hyvillä mielin viherpuuhailusta, linnunlaulusta ja auringonpaisteesta, tyynestä järvenpinnasta, mullantuoksusta.
5 kommenttia:
Mikään ei voita puutarhatöitä. Työpäivän jälkeen se rentouttaa ihanasti. Upeat kukkaset.
Mukavasti haastelet. Minäkin siivosin kukkapenkkiä eilen, mutta sammaleet voittavat aina ruohokentällä joten ajattelen että onhan se kuitenkin vihreää...
Mikäpä on nauttia ulkosalla olosta ja puuhastelusta kauniina kevätpäivänä.
"Sielu kiittää, mutta kroppa valittaa". Tähän voin täysin yhtyä oman aherrusviikonloppuni jälkeen!
Minä käyn taistelua mm. voikukkia ja rönsyleinikkiä vastaan.
Voi Manumiina, tunnetaan nuokin. Inhottavan vahvajuurisia "roistoja".
Lähetä kommentti