7.10.2013

Pakomatkalla jossakin Amerikassa

Niin paljon henkilöitä, että on kirjattava heidän nimensä muistiin ja jokin johtolanka jokaisen nimen perään. 

Bernard Kittridge - paennut asumaan asiakkaansa Warren Filon hulppeaan koko kerroksen kokoiseen tornitalon asuntoon, josta ruuan loputtua pakenee kellarista löytyvällä Ferrarilla. Tulee omiensa pommittamaksi, mutta jättää jälkeensä pian syntyväksi uuden Bernardin.

Muistan, että luin tämän Linnake-kirjan ykkösosaa,
 Ensimmäinen siirtokunta,  samalla tavalla, jotta pääsin nopeammin kärryille, kuka kukin on. Kirjoissa näköjään esitellään maailmankuvaa ensin ueamman henkilön kokemusten kautta ja vähitellen näiden henkilöiden elämät jollain muotoa yhdistyvät, löytävät toisensa. Siksi minusta pitää tietää heti alkuunsa kuka kukin on.

Lila Beatrice Kyle, ortopedisen kirurgian tohtori, istui poliisikuulustelussa toukokuun kolmantena päivänä, ei ymmärtänyt mistään mitään, oliko hänen miehensä Brad vai David, on raskaana (ei uuden Bernardin tuleva äiti), elää useassa todellisuudessa, vaikuttaa täydeltä sekopäältä vaihtaessaan "lennossa" toiseen rooliin ja toiseen aikaan ja toiseen maailmantilaan. Maailma on hajoamassa, mutta hän maalaa lastenhuonetta.

Sataan sivuun päästyäni, kirjassa on kahlattu jo ainakin viidentoista henkilön tuntoja ja näkemyksiä siitä, mihin suuntaan olisi viisainta paeta, miten selviytyä hengissä.

Viraalit, kemiallisen tautikokeilun epäonnistumisen tuloksia, aiempia ihmisiä, niitä Amerikan manner jo suorastaan vilisee ja ne ovat vaarallisia, tappavia. Tai sitten lähes ikuisen, nuorekkaan elämän tuottavia, miten se virus nyt sitten kehenkin vaikuttaa.

Kun Bernard Kittridgen Ferrari romuttuu, onnekas sattuma tuo hänen tielleen keltaisen koulubussin, kaksi nuorta ja bussikuski Danny Chayesin, jolla ei ole ihan kaikki kotona. Mutta silti vai juuri siksikö, hän onkin maailman luotettavin bussikuski. Niin myös Bernardin matka jatkuu koulubussissa kera Dannyn, Aprilin ja Timothyn.

Jossain vaiheessa osaan jo yhdistää senkin tiedon, että uuden pikkuisen Bernardin äiti tulee olemaan April. Mutta pieni Timothy ei selviydy.

Ei Bernard ole kirjan päähenkilö. Vielä en uskalla sanoa (200 sivua), onko se Lawrence Grey, pedofiili, entinen vanki, Nollaksi nimetty, nuorekas viraali tai puoliviraali, miten sen nyt ottaa. Vai onko se ykkösosan tärkeintä henkilöä esittänyt Amy, jonka virus on muuttanut päinvastaiseen suuntaan kuin se näyttää muita ihmisiä muuttavan. Erikoinen Amy lienee lopulta maailman ja ihmiskunnan pelastus, luulen. 

Agentti Brad Wolgast oli kyllä urhea mies ja teki parhaansa kirjan ykkösosassa, "säilyttäen" Amy-tyttöstä suojassa, mutta hänkin on jo menehtynyt. Horace Guilden, jonka isä sairastaa pitkälle edennyttä alzheimerin tautia ja jossa itsessään on kuolettava rappeuttava sairaus, etsii Amyä kuumeisesti, mutta hänellä on myös oma lehmä ojassa viruksen löytämisen osalta. En oikein ole saanut vielä herrasta todellista selkoa.

Puhumattakaan pikkuisesta Calebista, Alicia Donadiosta, Nelsonista, Richardsista, paha-pahasta Letourneausta, Robinsoneista, tummaihoisesta Woodista, Deloresista, vanharouva Bellamystä, kiivasluontoisesta Jamalista, pastori Donista, ja niistä ykkösosan kahdestatoista, mm. Babcockista, Sousasta, Morrisonista ja myös Lawrence Greystä. Ja olihan heitä muitakin. Huoh. Onneksi jäljellä on vielä 374 sivua täyttä fantasiaa.

Nyt ymmärtänet, miksi haluan kirjata nimiä muistiin, eihän tästä muuten mitään tulisi !
Mutta kirja on koukuttava, täynnä yhtä ja toista, tapahtumia, onnistumisia, selviytymistä. Suosittelen, mutta ensin ykkösosaa ! Ai niin,  ei romantiikasta tykkääville eikä arkajaloille.
Kirjailija on Justin Cronin.


Ei kommentteja: