Matkalla mestariksi 2

Sheferijm-blogi haastoi koko vuoden 2014 ajan lukukautta elävät, kirjakoukussa olevat immeiset osallistumaan "ammattinimikkeen" tavoitteluun kertomalla tämän vuoden aikana lukemiensa kirjojen ammateista. Eli MiMiTuI mikä minusta tulee isona. 

Tässä haasteessa meriittiä kartutetaan oppipojasta mestariksi riippuen siitä,
kuinka monta kirjaa tai ammattia vuoden loppuun mennessä saa kerättyä.

Oppipoika - 3 kirjaa,  Kisälli - 10 kirjaa ja  Mestari - 20 kirjaa.

Ammattinimikettä alan tavoitella, kisällin arvon aion saavuttaa,
vaikka hiukan tuo mestarinkin arvonimi haaveissani siintää.

Kirja nro 2: Moloney Susie; Sateen aika
Ammatti nro 2: sateentekijä

Teos ilmestyi jo viime vuosituhannella, vuonna 1998. Sivuja siinä on 380. Tämän löysin vain kirjaston varastosta. Merkillinen kirja ! Takaliepeessä mainittiin, että kirjailija kietoo yhteen mahtavat psykologiset, yliluonnolliset ja seksuaaliset pohjavirrat. Hmmm ! Alkuosa, suunnilleen puolet sivumäärästä oli todella hidasta, junnaavaa tarinaa, jonka aikana mietin usein, että alkaakohan koko kirjassa tapahtua yhtikäs mitään. Ihmisiä, koko pikkukaupungin väki siinä taidettiin esitellä menneisyyttään myöten. Oikeastaan kaupunki oli pelkkä kyläpahanen keskellä Pohjois-Dakotan maanviljelysseutua. Kaikki tuntevat toisensa.

Päähenkilöt ovat sateentekijä Tom ja pankinjohtaja Karen. Mutta mikä on miehiään tuollainen sateentekijä, jonka käyntikortissakin lukee varmemmaksi vakuudeksi "vaivatta vettä taivaalta"?  Lienee miekkosen oltava todella loistava markkinoija, jotta töitä riittää. Ja asiakkaalta varmasti vaaditaan lujaa uskoa miekkosen kykyihin, kun hän vieläpä vaatii puolet maksusta ennakkona ja loput sateen tultua. Jonkinlaisena läpikulkumatkalaisena mies maita kiertelee. Yöpyy taivasalla, kulkee lukituista ovista niitä murtamatta, keittää taloissa aamukahvit myös sen asukkaalle, pyytämättä, asukkaan tietämättä. Hänen vaatteissaan mukana kulkee raikas ja tuttu tuoksu; kostean maan, mullan ja sateen tuoksu. Olipahan mielenkiintoista lukea sateenteon tekniikasta.

Pankinjohtaja Karen oli ajautunut kyläpahaseen jouduttuaan luottokortti- ja velkakierteeseen. Muuten hyvinkin säntillinen, oikeamielinen ja hiukan jopa tiukkapipoinen nainen on kutsunut sateentekijän paikalle. Kalliiksi se hänelle tulee, mutta koska hän on juuri se, joka joutuu kuivuuden näännyttämien maatilojen lainat irtisanomaan ja laittamaan viljelijöiden perheitä maantielle, hän haluaa kokeilla vielä viimeisen keinon, vaikka omalla kustannuksellaan. Kaupungissa ei ole satanut neljään vuoteen, vaikka lähiseuduilla sataa harva se päivä. Karen on saanut elämänsä uudessa työssään muuten kuntoon mutta sateentekijän palkkaan hänen on käytettävä luvattomia ja hänen vapauttaankin uhkaavia keinoja. Karen on aiemmin ollut tavaran orja, ostamisen, saamisen, omistamisen vanki. On hän tosin sen jo huomannut, että ostamisen jälkeen olo ei olekaan sen onnellisempi kuin ilma jotain tavaraakaan. Mutta hänelle on kertynyt aimo annos omistettavia ihanuuksia. Yllättävää on, että niistä eroon joutuminen jollain tavalla vapauttaa hänet.

Sateentekijä ryhtyy työhönsä pitkien alkuvalmisteluiden jälkeen. Mutta eniten häntä tuntuu mietityttävän, mikä estää sateen pääsyn juuri tämän kaupungin alueelle. Hän aistii jotakin. Ja kuvaan astuu myös nuori nainen, jonka päässä kaikki ei näytä oleva ihan kohdallaan. Ja sitten alkaakin tapahtua. Kirjan loppupuolikas oli suorastaa adhd-maisen menevää. Välillä en oikein pysynyt mukana, kuka minkäkin takia ja ketä mistäkin syytettiin. Jostain hälinän ja kaiken kattavan pölyn keskeltä luulin kuitenkin löytäneeni syyn sateettomuuteen ja lopun rienauksiin. Monta asiaa jäi kuitenkin vaille ratkaisua, niin myös sateentekijän ja pankinjohtajan lopullinen suhde.

Sateentekijän ammatti vaikuttaisi olevan tekijäänsä huonosti palkitseva. Hänen touhujaan seurataan tarkasti ja isoin epäilyksin. Hän saa usein niskaansa epämääräisen kulkijan leiman, jopa muiden rötökset tahtovat kaatua hänen syykseen. Vaikka mies sadetta kootessaan antaa kaikkensa niin henkisesti kuin ruumiillisestikin, kukaan ei lopultakaan tahdo uskoa sadetta hänen aikaansaannoksekseen eikä kiitoksia koskaan tule. Maailma on täynnä hädänalaista, mutta kiittämätöntä väkeä !

Takaliepeessä puhutuista pohjavirroista jo luulin, etten niitä kirjasta löytäisikään, ainakaan kaikkia, mutta loppukiihdytyksessä ne kaikki kyllä nousivat vahvasti pintaan. 

Sen verran oli erikoinen kirja ja aluksi hitaasti etenevä, lopussa sekopäisen kiihkeä, että tiedä nyt tuosta, suosittelisinko, tjaaaaah !