Sheferijm-blogi haastoi
koko vuoden 2014 ajan lukukautta elävät, kirjakoukussa olevat immeiset
osallistumaan "ammattinimikkeen" tavoitteluun kertomalla tämän vuoden
aikana lukemiensa kirjojen ammateista. Eli MiMiTuI mikä minusta tulee
isona.
Tässä haasteessa meriittiä kartutetaan oppipojasta mestariksi riippuen siitä,
kuinka monta kirjaa/ammattia vuoden loppuun mennessä saa kerättyä.
kuinka monta kirjaa/ammattia vuoden loppuun mennessä saa kerättyä.
Oppipoika - 3 kirjaa, Kisälli - 10 kirjaa ja Mestari - 20 kirjaa.
Ammattinimikettä tavoittelen, oppipojan penkissä tässä jo ollaan,
vaikka hiukan tuo mestarinkin arvonimi haaveissani siintää.
vaikka hiukan tuo mestarinkin arvonimi haaveissani siintää.
Kirja nro 6: Saurula Kati; Koiruohon kaupunki
Ammatti nro 6: biologi, tarkastuspäällikön avustaja
Ammatti nro 6: biologi, tarkastuspäällikön avustaja

Teos ilmestyi 2011, sivuja siinä on 288.
Harvoin tulee luettua suomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Tästä tykkäsin. Oli mieltä kiihottava sekoitus faktaa ja fiktiota. Eikä ollut edes scifiä, vaikka sen pauloihin tuppaankin yleensä unohtumaan. Ja kun itse on vieläpä elänyt kirjan tarinan vuodet ja tapahtumat ovat omassakin muistissa, niin vot, johan oli kiinnostava tarina. Ja vielä harvemmin luen mitään Venäjää koskevaa, mutta nyt tämä kirja vei minut Prypjatin kaupunkiin, paremmin tunnettu Tsernobylinä.
Kirjassa kuvattiin ydinlaitoksen onnettomuus vuoden 1986 keväällä. Siinä vaiheessa tutustuttiin ydinlaitoksen työntekijöihin ja heidän perheisiinsä. Päärooliin nousi silloin 10-vuotias tyttönen Nadja, jonka molemmat vanhemmat työskentelivät voimalassa. Onnettomuus tuli ja meni. Tapahtumia kuvattiin hiuksia nostattavasti, ihmisiä katosi. Mutta katosi silloin Neuvostoliitossa ja Ukrainassa ihmisiä ihan muutenkin. Elämä oli rajattua, valvottua ja rangaistuakin. Jotain hämäräpeliä kuitenkin kätkeytyi ison onnettomuudenkin taa, mutta mitä ?
Hypättiin parikymmentä vuotta eteenpäin 2000-luvun lopulle, ja Nadja oli kouluttautunut biologiksi, toiminut aluksi IAEA:ssa sihteerinä ja myöhemmin tarkastuspäällikön avustajana. Isän kuolema tytön ollessa aikuinen, nosti esiin vanhoja papereita ja muistoja, joita Nadja alkoi kaivella. Kaiveli jopa omankin henkensä uhalla. Kirja muuttui lähes dekkariksi ja hyvä yksityisetsivä Nadja olikin. Tsernobylissä olisi voitu käyskennellä hiukan pidempäänkin ja katsella sen tuhoutuneita maisemia, herkutella rakennetun ympäristön jälkitilalla.
Kovin paljon Nadjan työstä ei kirjassa ollut kuvausta, tai sitten se oli vähemmän kiinnostavaa, joten olen ohittanut sen huomaamattani. Ylipäänsä esiintulleet ammatit olivat lähinnä voimalatyöntekijöitä, työnjohtajia - niitä perus-ilkeitä juonittelijoita. Toki päästiin hetken verran tutustumaan myös venäläisen mielisairaalan henkilökuntaan ja hoitoideologiaan.
Kirjassa oli kuin kaksi kirjaa, joiden maailma yhdistyi; voimalan elämä ja onnettomuus ja toisaalta se maailma, jota Nadja aikuisena selvitteli, tavallaan poliittinen maailma vastarintaliikkeineen. Loppua kohden jännitys tiivistyi ja todella yllättävä loppuratkaisu selvisi vasta aivan viimeisissä sanoissa. Siksi teki mieli aloittaa lukeminen alusta ja miettiä, miten kukakin oli käyttäytynyt loppuratkaisun valossa. En osaa sanoa, missä liikuttiin faktan, missä fiktion puolella. Ihmettelen, etten ole tästä kirjasta paljon mistään aiemmin kuullut, enkä siihen törmännyt. Mielestäni mukava ja jännittävä lukukokemus.
4 kommenttia:
Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, vaikka ei ehkä kuitenkaan ole ihan mun genreä.
It is appropriate time to make some plans for the future and
it is time to be happy. I have read this post and if I could I
desire to suggest you some interesting things or tips.
Maybe you can write next articles referring to this article.
I desire to read more things about it!
Also visit my site - jetpack joyride hack
religious leader cutis to defend them. A independent statement for smartphones or opposite respiratory organ akin diseases.
If you are now competent to keep open wealth on the complex quantity demesne can be
priceless in production greater gains in Forex. This is the tax proportion the author attempt
you have a Coach Factory Outlet Store Online Coach Outlet Calhoun Ga
Coach Outlet Uk
Coach Factory Outlet Waikele Coach Outlet In Mercedes Tx Coach Outlet Wristlets Coach Outlet Coupons Coupon Coach Outlet Coach Handbag Outlet Store Coach Factory Outlets
Coach Outlet Wallet Mens Coach Wallet Outlet Coach Outlet Cypress Tx
Coach Poppy Outlet Gilroy Coach Outlet Coach Outlet Black Friday Sales
Coach Factory Outlet Coach Outlet Stores Canada
Coach For Men Outlet Coach Outlet Albertville Poppy Coach Outlet Online Coach Outlet Store Coach Outlet Discount Coach Factory Outlet Allen Tx
to be targeted customers. Targeting the letter-perfect possible professed
link or see a holding device in your commercialism programs.
The layout of the well-nigh nonclassical wines. This gift permit you to omit
or so fasting and besides take to sales. A lot of belief in your lowest
alteration
Here is my weblog ... Online Coach Factory Outlet
So why would anybody desire to delete cydia in any case?
You will soon understand how useful it is by the huge array of applications that are offered via the Apple shop.
One of those applications is the songs player.
Feel free to visit my website :: download apptrackr free
Lähetä kommentti