Matkalla mestariksi 6

Sheferijm-blogi haastoi koko vuoden 2014 ajan lukukautta elävät, kirjakoukussa olevat immeiset osallistumaan "ammattinimikkeen" tavoitteluun kertomalla tämän vuoden aikana lukemiensa kirjojen ammateista. Eli MiMiTuI mikä minusta tulee isona. 

Tässä haasteessa meriittiä kartutetaan oppipojasta mestariksi riippuen siitä,
kuinka monta kirjaa/ammattia vuoden loppuun mennessä saa kerättyä.

Oppipoika - 3 kirjaa,  Kisälli - 10 kirjaa ja  Mestari - 20 kirjaa.

Ammattinimikettä tavoittelen, oppipojan penkissä tässä jo ollaan,
vaikka hiukan tuo mestarinkin arvonimi haaveissani siintää.

Kirja nro 6: Saurula Kati; Koiruohon kaupunki
Ammatti nro 6: biologi, tarkastuspäällikön avustaja

Teos ilmestyi 2011, sivuja siinä on 288.

Harvoin tulee luettua suomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Tästä tykkäsin. Oli mieltä kiihottava sekoitus faktaa ja fiktiota. Eikä ollut edes scifiä, vaikka sen pauloihin tuppaankin yleensä unohtumaan. Ja kun itse on vieläpä elänyt kirjan tarinan vuodet ja tapahtumat ovat omassakin muistissa, niin vot, johan oli kiinnostava tarina. Ja vielä harvemmin luen mitään Venäjää koskevaa, mutta nyt tämä kirja vei minut Prypjatin kaupunkiin, paremmin tunnettu Tsernobylinä.

Kirjassa kuvattiin ydinlaitoksen onnettomuus vuoden 1986 keväällä. Siinä vaiheessa tutustuttiin ydinlaitoksen työntekijöihin ja heidän perheisiinsä. Päärooliin nousi silloin 10-vuotias tyttönen Nadja, jonka molemmat vanhemmat työskentelivät voimalassa. Onnettomuus tuli ja meni. Tapahtumia kuvattiin hiuksia nostattavasti, ihmisiä katosi. Mutta katosi silloin Neuvostoliitossa ja Ukrainassa ihmisiä ihan muutenkin. Elämä oli rajattua, valvottua ja rangaistuakin. Jotain hämäräpeliä kuitenkin kätkeytyi ison onnettomuudenkin taa, mutta mitä ?

Hypättiin parikymmentä vuotta eteenpäin 2000-luvun lopulle, ja Nadja oli kouluttautunut biologiksi, toiminut aluksi IAEA:ssa sihteerinä ja myöhemmin tarkastuspäällikön avustajana. Isän kuolema tytön ollessa aikuinen, nosti esiin vanhoja papereita ja muistoja, joita Nadja alkoi kaivella. Kaiveli jopa omankin henkensä uhalla. Kirja muuttui lähes dekkariksi ja hyvä yksityisetsivä Nadja olikin. Tsernobylissä olisi voitu käyskennellä hiukan pidempäänkin ja katsella sen tuhoutuneita maisemia, herkutella rakennetun ympäristön jälkitilalla.

Kovin paljon Nadjan työstä ei kirjassa ollut kuvausta, tai sitten se oli vähemmän kiinnostavaa, joten olen ohittanut sen huomaamattani. Ylipäänsä esiintulleet ammatit olivat lähinnä voimalatyöntekijöitä, työnjohtajia - niitä perus-ilkeitä juonittelijoita. Toki päästiin hetken verran tutustumaan myös venäläisen mielisairaalan henkilökuntaan ja hoitoideologiaan.

Kirjassa oli kuin kaksi kirjaa, joiden maailma yhdistyi; voimalan elämä ja onnettomuus ja toisaalta se maailma, jota Nadja aikuisena selvitteli, tavallaan poliittinen maailma vastarintaliikkeineen. Loppua kohden jännitys tiivistyi ja todella yllättävä loppuratkaisu selvisi vasta aivan viimeisissä sanoissa. Siksi teki mieli aloittaa lukeminen alusta ja miettiä, miten kukakin oli käyttäytynyt loppuratkaisun valossa. En osaa sanoa, missä liikuttiin faktan, missä fiktion puolella. Ihmettelen, etten ole tästä kirjasta paljon mistään aiemmin kuullut, enkä siihen törmännyt. Mielestäni mukava ja jännittävä lukukokemus.