Matkalla mestariksi 8

Sheferijm-blogi haastoi koko vuoden 2014 ajan lukukautta elävät, kirjakoukussa olevat immeiset osallistumaan "ammattinimikkeen" tavoitteluun kertomalla tämän vuoden aikana lukemiensa kirjojen ammateista. Eli MiMiTuI mikä minusta tulee isona. 

Tässä haasteessa meriittiä kartutetaan oppipojasta mestariksi riippuen siitä,
kuinka monta kirjaa tai ammattia vuoden loppuun mennessä saa kerättyä.

Oppipoika - 3 kirjaa,  Kisälli - 10 kirjaa ja  Mestari - 20 kirjaa.

Ammattinimikettä alan tavoitella, kisällin arvon aion saavuttaa,
vaikka hiukan tuo mestarinkin arvonimi haaveissani siintää.

Kirja nro 8: Stephen King; Tohtori Uni

Ammatti nro 8: Saattokodin lääkintävahtimestari ja huvipuiston yleismies

Sain kirjan aivan uunituoreena kirjastosta ennakkovarauksella. Ilmestyi tammikuussa -14. Sivuja 527.

Hohdon tarina jatkuu....
muistattehan elokuvan, jossa pieni perhe asettui talvitalonmieheksi syrjäiseen hotelliin, jäi lumen vangiksi ja perheen isän pää hajosi ja hänestä tuli uhka perheelleen ? Pikkupojalla, silloin 3-4 -vuotiaalla Danilla oli kyky, hohto, hän näki kuolleita, haamuja.

Ja siitä tarina nyt jatkui, tosin aivan erilaisena kuin tuo alkuosa, parempana, modernimpana, ei käsinkosketeltavana vaan enemmänkin haamujengin tyyliin. 

Kirjan nimen idea ja ydin selvisi minulle oikeastaan vasta ihan viimesivuilla, ahaa-elämyksenä. Tohtori Uni, kuvittelin aluksi pahan puolella olevaa, ihmisiä kuolonuneen nukuttavaa häiriintynyttä ihmistä, mutta loppujen lopuksi Tohtori olikin hyvien puolella koko ajan ja unestakin jäi hyvä fiilis.

Lääkintävahtimestarina Dan kutsuttiin usein kuolevan vanhuksen kädestäpitäjäksi, seuraksi ja lohduksi. Hän asui saman rakennuksen koristeellisessa tornissa, kehnonlaisessa huoneessa, ja hänet saatettiin hakea apuun ajasta riippumatta. Dan oli todennut työssään, että jopa kuolevien kesken vallitsi hierarkia, varakkaammat asuivat isommissa ja komeammissa huoneissa, köyhemmät ahtaammin tai useamman hengen huoneissa. Tässä ammatissa Dan uskoi löytäneensa kutsumuksensa ja kyllä lukijakin hänen taidoistaan vakuuttui. Saattokoti tuntui kodilta.


Tämä mies oli aiemmin pikkuinen Dan, joka kärsi lapsuuden traumoista ja hohdon vaikutuksista. Vai oliko hohto onni vai onnettomuus, vaikea päättää. Danilla oli olut paha alkoholiongelma, josta hän onneksi sittemmin pääsi eroon. Dan oli häälynyt paikasta toiseen, työstä toiseen, naisesta toiseen ja aineestakin toiseen. Asettui kuitenkin Annistonin pikkukaupunkiin jo mainittuihin töihinsä ja seikkailu alkoi. Apulaisena Danilla saattokodin lääkintävahtimestarin sekä Tohtori Unen työssään oli kissa, Azzie-kissa joka tiesi enemmän kuin ihmiset koskaan. (Luepa myös kirja Hoitokodin kissa, se muistuttaa tuota Azzieta.)

Sivutoimenaan Dan hoiteli yleismiehen tehtäviä huvipuistossa. Se oli hänelle jonkinlaista hermolepoa ja lystikästäkin, ruumiillista ja rentoa. Vai mitäs sanotte, jos pääsee ohjaamaan miminaisemassa minijunaa täynnä jättiläismatkustajia? 

Mutta siis itse kirjan tarinasta.
Niin Dan kuin 12-vuotias Abra Stonekin hohtavat, näkevät siis sellaista, mitä meistä suurin osa ei näe. Tämä kaksikko lukemattomien kumppaneiden kera joutuu tahtomattaan henki-pahisten ahdistelemaksi. Seikkailussa on menoa ja meininkiä, sivuraiteita ja yhtymäkohtia, arvaamattomia kiemuroita ja käänteitä. Olisi mukava joskus malttaa lukea näitä oikein hitaasti mietiskellen, mutta kun aina pitää ahmia. Joskus tekisi mieli lukea kirja heti uudelleen makustellen ja pohdiskellen, löytyisiköhän siitä uusia piirteitä, joita ei ensilukemalla huomaakaan.

Aika vähän tässä kirjassa puututtiin henkilöiden ammatteihin muutoin.
Koukuttava kirja jopa harmitukseen asti, kun sen avasi, ei muita hommia ehtinyt niinä iltoina tekemään ollenkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan takuuvarmasti tästä tehtävää filmiä.