Matkalla mestariksi 10

Alice Hoffman: Punainen puutarha

Ammatti: kalastaja

Sheferijm-blogin haasteeseen heitän 10. kirjan.  Pidin kirjaa aika monimutkaisena, henkilöitä oli vilisemällä ja takaumia 10-100 vuoden välein. Silti voisin lukea sen uudelleenkin, se oli hengästyttävän täynnä elämää ja tilanteita. Huoh !

Ensin oli Hallie Brady, suunnilleen vuosisadan 1700 puolivälissä. Hänen tielleen osui enemmälti miettimättä aviomieheksi kelpaava vätys William Brady. Löysivät asuinsijansa Amerikan suurilta saloilta, ankeriaita kuhisevan joen rannoilta. Hallien toiveajattelu tuotti seudulle pysyviä paikannimiä; Dead husbands river, Dead husbands mountain yms. No lopulta husband sitten oli dead. Itse Hallie oli jonkinmoinen karhujen kaveri, emokarhun kylkiäinen sen pesässä kylminä talviöinä. Karhun maidolla pidettiin elossa naapurin pikkupoika Harry Partridge. Karhujen parissa kirjan tarina alkoi ja karhun kalloon se myös lopulta päättyy.

Hallien tytär oli Josephine, vaikka Hallie halusi itse kutsua häntä Beatriceksi. Josephine kihlautui Harryn kanssa. Piiri pieni alkoi pyöriä ja kyläkunta kasvaa ja laajeta. Mikäli oikein tulkitsin monen takauman perusteella, niin Josephinen tyttäriä olivat Sara, Hannah ja Azurine. Mahtoikohan sitten nuorempi Kate taas olla Azurinen tytär.....

Kirjassa kerrotaan yhden amerikkalaisen seutukunnan kasvutarinaa sen asukkaiden elämän kautta. Kohtalot kietoutuvat tiukasti yhteen erillisten tarinoiden sisällä. Suvut sekoittuvat keskenään ja välillä minusta lukijana tuntui, etten enää tiennyt, kuka oli kenenkin puoliso, vanhempi tai lapsi.

Tarinoita olisi voinut lukea ihan yksittäinkin, mutta yhdessä ne muodostivat tarinan myös punaisen puutarhan vuosista. No, ehkä tuo kirjan nimenä tuntui hivenen sivujuonteelta, mutta olkoon. Kyllähän sitä punaista puutarhaa möyhittiin kerran jos toisenkin.

Aikojen kuluessa istutetaan omenapuita, mietitään hirttäytymistä omenapuun oksaan, Amy-tyttönen hukkuu jokeen ja jää paikkakunnalle kummittelemaan ilmestyen aika-ajoin yhdelle jos toisellekin. Ollaan töissä häpeillen huoltoasemalla, kuollaan onnettomuuksissa, mootoripyöräonnettomuudessa, syöpään, espanjantautiin tai oman vaimon murhaamina (vaimo kyllästyi miehensä juopotteluun ja väkivaltaan). Kadotaan maisemista ikuisesti lyöttäytymällä mustalaisjoukon matkaan, koetaan muistinmenetys, kohdataan emäntäänsä haudalla loputtomasti sureva koira, jolla oli sama nimi kuin norsulla. Ja mikä omituisinta, uskotaan, että erään kalastajan kaunis nuori vaimo onkin joesta noussut iso ankerias. Ja vielä kohdataan pelottavan rumakasvoinen, mutta mieleltään herttainen nuori mies.

Kirjassa ei oikeastaan ollut yhtä päähenkilöä, vaan parin sadan vuoden aikana seurattiin useammankin elämää. Ammatteja kuitenkin vilahteli jokunen: Alussa oli tietenkin vain uudisraivaajia, metsästäjiä, karhunkaatajia, saarnamiehiä ja kulkureita, kalastajia oli useampiakin, opettaja, sairaanhoitaja, toimittaja, pastori, huoltoaseman kassatyttö.

Mutta selkeästi ainakin yksi ammatti kulki suvussa: Kellyt olivat useammassakin sukupolvessa kalastajia.