21.6.2016

Tulevaisuuden Suomessa tapahtuu

Taas on laitettu yhden kirjan kannet kiinni. 

Tämä oli oikein ahmittava tarina, joskaan en sitä ihan korkeakirjallisuudeksi kehuisi. Mutta tykkäsin kyllä, helppolukuinen, vetävä tarina, josta ei tulevaisuudenkuvia puuttunut. Ne kuvat kuitenkin nivoutuivat oivallisesti nykymaailman menoon ja erityisesti kotimaamme tämänhetkisiin tapahtumiin. Odotan jo innolla jatkoa.

Ja tokihan tämänkin kirjan voi lukea kuuluvaksi minulle tällä hetkellä mieleisimpään aihealueeseen, scifiin, joskin kevyeen sellaiseen, ehkä enemmänkin vain tulevaisuuden kuvaukseen. Jossain kirjaa kuvattiin näin: dystooppinen trilleri poliittisella, ekologisella ja humoristisella twistillä. Hyvin sanottu !

Helena Waris ja Janne Nykänen:  Entropia

Turkua taidettiin kirjassa nimittää Länsikaupungiksi, Kuopiota kutsuttiin Pohjoiskaupungiksi. Koko Pohjois-Suomi, kuten myös koko Savon alueen maaseutu oli asumiskieltoaluetta, vaikkakin jokunen ihminen siellä täällä sinnittelikin. Sähköä jaettiin satunnaisina aikoina, tai sitten ei jaettu ollenkaan. Auleidenhallintavirasto pelasi omia poliittisia pelejään käyttäen apunaan väkivaltaisia jengejä ja ammattitappajia. Kansa pidettiin kurissa ihon alle asetettujen, helposti seurattavien sirujen avulla. Mitähän Pohjois-Suomessa oli sellaista, mistä kansa ei saanut tietää ja kuka sitä hallitsi ? Sen saanee tietää jatko-osassa.



Joten kipin kapin kaivelemaan uutta luettavaa. 
Olisikohan se Los Peregrinos, trilogian päätösosa, 
ainakin sellainen tuolla vuoroaan odottelee.
Los_Peregrinos_print.jpg

Ei kommentteja: