14.12.2016

Ruhtinaallisesti aikaa, riittävästi intoa

Nyt kun olen pitkällä lomalla, joka edeltää iän mukaista eläkettä, olen aivan ymmyrkäisenä ajan runsaudesta. Ihan kuin tätä olisi enemmän/vrk kuin kesälomalla normaalisti. 
Päivän mittaan ehtii ihan vaikka mitä ! 
Aamupäivällä taapersin ruokakaupalle ihan jalkapelissä, ostin tietenkin kannettavakseni hiukan liikaa tavaraa ja olin ihan hikipäässä kotiin päästyäni. 
Matka on kyllä juuri sopivan pituinen, kilometrin verran. 

Olen seurustellut ukkelin kanssa, neulonut, huuhaillut joutavia, ja sitten: tein joululaatikot ihan alustapitäen juureksista alkaen. Oli kyllä aika iso homma, mutta tuli ihan hyvää. Joskus kun olen laatikoita laittanut, olen tehnyt ne valmiista juuressoseesta. Harmitti vaan, kun en tajunnut keitellä samantien riisipuuroa isompaa annosta, olisin saanut syödä sitä huomennakin.

Sitten paistoin piparit eilen illalla tekmästäni taikinasta. Se kävikin kyllä nopeasti. Mies kävi välillä tuumaamassa, että eikös tuo olisi pitänyt tehdä mummonkullan kanssa. Totesin, että liian vaikea/pehmeä taikina pikkuiselle ja paistaminenkin on niin nopeaa ja seurattavaa, että liian vaativia ovat. Hannatädinkakut ovat siihen tarkoitukseen paljon sopivampia.

Huomenna on sitten siivouksen vuoro ja ihan vähän muutakin. Jeeeee, tämä on kivaa !

2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa, että on aikaa tehdä mitä haluaa. Minun pitäisi jaksaa 4 vuotta 9 kuukautta. Tuon 9 kuukautta nipistivät näihin nykyajan työllistämisen parannushommiin. En kyllä vielä ymmärrä miten parannan työllisyyttä kun roikun työssä kauemmin. Kaipa ne viisaat tietää.

Maca kirjoitti...

Olen iloinen puolestasi! Minä pääsin eläkkeelle sen takia, kun poltin itseni työnteon innossa ihan loppuun. Joku roti pitäisi olla työn teossakin.