Katja Kaukosen kirja Lumikadun kertoja vei minut toisen maailmansodan pyörteisiin tavallisten puolalaisten keskuuteen. Kertojana herra Bajek, joka suomalaiseksi osoittautui, mutta ei minulle (tollolle) kylläkään selvinnyt, mikä oli hän miehiään. Hän oli Puolassa suorittamassa saamaansa seurantatehtävää ja raportoi ympärillään, tavallisessa kerrostalossa tapahtuvista asioista. Pitäisi varmaan tietää jotain sodanaikaisista suomalaisista vakoojista, vai mikä/kuka tosiaan olikaan sitten hänen värvääjänsä !!!
Kerro, jos tiedät.
Kirja oli kuten kantensakin, jotenkin syvissä vesissä kahlailevaa tarinaa sodanaikaisista kauheuksista, elämän arvaamattomuudesta, saksalaisten julmuudesta juutalaisia ja puolalaisia kohtaan. Hyvää kerrontaa se kyllä oli, kertoja todellakin pystyi tuomaan lukijankin mukaan siihen hermostuttavaan, kauhistuttavaan elämän pysähtyneisyyden, selviytymisen tai kuolemisen tunnelmaan kuin missä päähenkilötkin "rypivät" ja josta useimmat heistä eivät selviytyneet. Raskas oli tarina minun mielelleni. Siitäkin huolimatta raskas, vaikka kirjan henkilöt olivatkin värikkäitä, kaikki erilaisia ja hyvinkin eläväisiä.
Jotenkin kirjan sisältö oli juuri samanlainen kuin sen kannetkin, köyhyyden, ihmisarvon mitätöinnin ja pelon ruskettama. Yäk !
Hyvä kirja sinällään kuitenkin !
2 kommenttia:
Minusta on vanhemmiten tullut sellainen, etten halua lukea hirveyksiä. Ehkä minusta on tullut herkkä.
Niin. Tässä ne hirveydet olivat hyvin siististi esitettyjä, niin että verinen todellisuus jäi vain lukijan pääteltäväksi. Hirveää oli lähinnä se tietous siitä, että mielivaltaisesti voi koska tahansa joutua ammutuksi tai haetuksi kotoaan työleirille. Minä taas olen jotenkin turtunut hirveyksiin, kun niitä tulee nykyään joka tuutista.
Lähetä kommentti