8.5.2018

Pääosassa kesäihastus

Kesäihastus se nyt on, mikä minun kaiken aikani vie. Aamuisin on lähdettävä kauniilla ilmalla pyörälenkille heti herättyä (useimmiten jo klo 6-7). Linnunlaulun ja ihanan kevään tuoksun siivittämänä jaksaa sitten koko päivän ihastella kesän tuloa. Koivutkin alkavat lämpimimmissä kohdin jo vihertyä siihen ihanaan keväiseen, suorastaan hilpeään vihreän sävyynsä. Ahh, ihanuutta ! 

Päivät sitten kuluvatkin joko pienissä pihapuuhissa tai ihan vain pihalla käyskennellen ja kukkapenkkien "nousuja" ihastellen. Auringossa on mukavaa myös istuskella lukemassa. Lippahattu on kyllä siinä puuhassa ihan ehdoton, niin ettei silmät häikäisty lukiessa.  

Tämän hetken pinosta löytyvät mm. kuvan kirjat, joista Noutaja on jo luettu. Sovitus-kirjan nappasin kirjaston tuo tullessas - vie männessäs -hyllystä. Näkyy sitä olevan myynnissä vielä suomalaisessakin.



Tuo Tanja Kaarlelan kirja Noutaja oli tosi mukava kevyt ja pikalukuinen. Tarina kertoo pohjoisen maaseudulla asuvan vanhan papan, hänen koiransa ja ohi suhaavan helsinkiläisen nuoren naisen hyvinkin epätavallisesta kohtaamisesta. Vakavaa ja totisinta asiaa on osattu käsitellä hersyvän humoristisesti, harmi vaan, että loppu ei ollut onnellinen, vaikka siihen oli loistavat eväät juuri tuon nuoren naisen ansiosta. 
Onkohan Kaarlelalta ilmestynyt muita kirjoja ?

Eli lukutoukan vaellus jatkuu kesäisissä merkeissä;  ai että minä sitten rakastan tätä vuodenaikaa ! Aijai !  Ja voi että; ikkunat pitäisi pestä.


1 kommentti:

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Kyllä tämä on parasta aikaa, tämä kevät.
Tunnut olevan oikea lukutoukka, varsinkin kun vertaa minuun. Viimeksi lainaamani kirjat ovat Hämikki ja seitsemän seittiä sekä Suomen kimalaiset. Kyllähän minä toki muutakin luen.
Hyviä pyöräretkiä ja kauniita kevätpäiviä jatkossakin!