9.10.2018

Yritystä on

Liikuntaa tunti päivässä. Kahdessa erässä se tuntuu mukavammalta. 
Koetan siis kävellä puoli tuntia aamuisin ja toisen puoli tuntia iltapäivisin. 
Sohvaperuna ja sisäpuuhien harrastaja kun olen, ei se ole minusta ikinä kivaa ollut, liikunta. No, nuorena kyllä tykkäsin squashista ja omantunnon takia olen käynyt vuosikaudet (nuorempana) erilaisissa jumpissa. Mutta eipä niiden jumppien tahti enää tämän ikäisen kintuille sovi, menee kintut solmuun ja henki kurkkuun, jos yrittää parikymppisten, tai edes nelikymppisten tahdissa samat liikkeet tehdä. Vielä jaksaa, vielä jaksaa, se on jäänyt mieleen kaikilta jumppatunneilta ja kaikkien ohjaajien suusta. Vaikkei enää jaksaisikaan !

Ja pyöräilystä tykkäisin, muttei se nyt oikein vaan käy. 
Katsotaan uudemmalla innolla ensi keväänä.

Pihapuuhatkin on kaikki tehty ja pinossa, puut eivät vielä suostu tiputtamaan lehtiään, joten haravointiinkaan ei ihan vielä pääse. Kukkapenkit on jo kaikki sileinä ja tammenterhot isoina kekoina pihalla heidän syödä, joilla niiden nälkä on. Närhit ovat viihtyneet pihassa sen takia jo parikin viikkoa, puhumattakaan vakioasukkaista oravista. Ne mokomat piilottelevat terhoja kukkapenkkeihinkin, toivottavasti muistavat ne sieltä myös kaivaa ylös, ettei minun tarvitse kiskoa kasvuun lähteviä taimia juurineen, ovat nimittäin tiukassa ja tosi syväjuurisia jo pienenä.



Tunnistaakohan joku, mikä kartano ja kenen, ihan muista kuvista tunnetun, käsialaa ?


3 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Olisikohan jonkun japanilaisen graafikon käsialaa?
Kaunis on.

Funchis kirjoitti...

Kiitos arvauksesta Aino. Kuva on Vohloisten kartanosta Virkkalassa ja tekijänä Tove Slotte. Seinälautanen Arabialta. Tove Slotte on muumimukien kuvataiteilija, joten säästelenpä seinälautasta, josko tuo joskus vaikka nousisi arvoon arvaamattomaan.

Hanna Helena kirjoitti...

Hieno kartanokuva, olisin arvaillut Viroa ennenkuin ehdin lukea oikean vastauksen. Minäkin säästelen yhtä Arabian seinälautasta.
Tammenterhosotaa meidän puutarhassa myös, näyttävät itävän kaikki tänä vuonna. Miljoona tammea tulossa aikanaan.
Hyvää adventtiaikaa ja joulukuntoilua!