12.1.2013

Lehti on luettu "sillä silmällä"

On tämä jännä ilmiö, kun on vaikka yksikin ylimääräinen vapaapäivä ja vielä viikonloppu, niin tuntuu, että aikaa ja tarmoa riittää monenmoiseen. Niin ja vaikka käväisin äsken ulkona pienellä happihypyllä, en siellä kauaa viihtynyt, kävi aikamoinen viima ja pakkastakin oli jotain -13. Ei se pakkanen sinänsä paleltaisi, mutta viima oli ilkeä. No niin, sittenpä istun vain askartelupöytäni ääreen ja kortteja syntyy. Toisaalta tekisi myös mieli lukea, miksei myös neuloa. Kitaan/lapaset/vanttuu/tumput on meneillään. Ja kiinnostavia kirjojakin pino pöydänkulmalla odottaa. Eilen piipahdin kirjastossa ja vaikutti siltä, että ihmiset olivat jo joululukemisiaan palautelleen, niin paljon kivoja kirjoja hyllyistä löytyi.

Tässä kuitenkin ensin päivän maakuntalehdestä noukittua. Ja jälleen innoittajana oli Maca, joka tekee samasta maakuntalehdestä kortin joka päivä. Minä annoin itselleni vapauden lisätä jotain pientä kivaa, tällä kertaa kiiltokuvan (ruusu, toisessa rusetti ja leikekuviokukka).

"Kotiseuturakkaus on voimaa" (kortti varattu)
 Tässä käytin pohjana (näkyy hiukan reunoilta) suklaarasian välipaperia, josta poistin kiiltävän pinnan ja välistä löytyi tuollainen palleroinen pinta. Nallessa oleva tumma raita johtuu siitä, että siihen oli painossa syntynyt väritön suora ryppy, ja sen reunat piti liimata toisiinsa, jottei näkyisi valkoisena viiruna.



"Keittiövuosi"
Keittökauppiaat näkyvät avanneen keittiövuoden.
Keittiökalusteilmoituksia lehdessä oli aika monelta yritykselt. Tässä keittiöorkesteria johtaa ihan kapellimestari, hellalta nousee kukkaishöyryä ja lystiä näkyy olevan. Sanomalehtikuvat jostain syystä skannautuvat hieman hämärinä, kun vertaa noihinkin kiiltokuviin.
Kiitokset taas Macalle innoituksesta näihin kortteihin.
On se vaan merkillistä, kun päivän sanomalehtikin pitää jo lukea "sillä silmällä" ! Mainoslehtisethän on jo pitkään luettu VAIN sillä silmällä.
Tämä homma vie koko käden, pikkirilli pirulaiselle ei riittänyt !

2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Niinpä sillä silmällä minäkin lehteni luen. Kivoja kortteja olet tehnyt.

Maca kirjoitti...

Hienoja oivalluksia!