Joulukalenterista tehtyjä vaihtoja tulee vielä, mikäs sen hauskempaa kuin saada työpäivän päätteeksi kivoja posteja.
Silpputehtaan Siskolta sain vaihdossa ihanaiset kissakortit. Kiitokset. Ja Jamesten ajan väkeähän tässä ollaan. Ensimmäiset ns. farkkuni olivat tietenkin Jamekset kera tennareiden. On nää kortit niin kauniit, vai tuo kissojen läsnäoloko sen vain tekee ?!
Ämmiltä sain
allaolevat. Tässähän kävi niin, että mun lähettämät matskut kävivät
Ämmillä kortiksi tehtävinä ja ovat palautuneet takaisin paremmassa
muodossa - kortteina.
Kiitos Ämmi, lähetitkin sitten myös ylimääräisiä.
Kiitos Ämmi, lähetitkin sitten myös ylimääräisiä.
Taisi olla niin, että tästä kortista Ämmi itse ei oikein välittänyt, mutta minusta se oli heti mieluisa. Sanokaas nyt, mikä tuossa Taika-astiassa on kuvattuna riikinkukko vai kettu ? Mulla on noita kuppeja sinisenä ja me ollaan ukkelin kanssa eri mieltä eläinrodusta - aika kaukana toisistaa on näkemykset.
Mun skanneri syö lehtikuvista värejä hailuiksi, mutta taitavat he olla äimistyneitä syttyneestä tähdestä, jonka skannerini osasi saada säihkymään.
Tarviikos sitä noin surullisia pohdiskella vaikka onkin köyhä ! Ettei hän vaan olisikin rahapuuta kasvattelemassa tuossa ikkunaruukussaan.
Lehdelläsoittaja taisi jäädä ovien taa, lippuko puuttui, vaimoko suuttui vai soittiko sittenkin nuotinvierestä ? Minusta tämä Ämmin oivallus oli upea.





4 kommenttia:
Piti oikein käydä tuota lumoavaa Taika kuvitusta tutkimassa. Kyllä se vaan enimmäkseen on kettu. Valkoinen hännänpää, neljä (tai ainakin kolme näkyvää) jalkaa, korvat. Toisaalta siinä on kyllä läsnä jotenkin se lintukin.
Hyvä, että kortit tulivat perille eikä kukaan ollut heittänyt ilotulitteita postilootaan jossa ne viettivät vuodenvaihteen. Lähetin ne jo vuonna 2012 ja nyt vasta tulivat perille.=o)
Käypäs katsomassa blogissani kiinnostaisiko sinua osallistua krääsävaihtoon :) ? ATC-kortit teemana siinäkin.
Upeuksia olet tehnyt. Ihanaa Loppuvuotta Sinulle
Mahtavia kortteja olet saanut!! Kyllä minä tulin siihen tulokseen, että siinä kupissa on kettukukko!! Riikinkukoksi olen itse katsonut sitä mutta nyt siskon kommentin takia huomasin sen hännän niin ei se muu voi olla kuin kettukukko!!
Lähetä kommentti