Sivunkääntöjä

Niin paljon olen nyt kirjoja lukenut yhtämittaa, etten meinaa ehtiä tänne niistä edes kirjoittaa. Juuri suljin taas yhden takakannen. Tässäpä selontekoa aika sekalaisesta kirjapinosta, jota olen tässä loppukesän ja alkusyksyn kuluessa kahlannut.

Mia Vänskä: Musta kuu 

Uh, olipas synkeä kirja, ainakin loppuosaltaan. Tapahtumat sijoittuvat pieneen vuokramökkiyhteisöön, bändin jäsenten ja elämäänsä tuulettamaan lähteneen keski-ikäistyvän naisen kesken. Kovin suomalaisen tuntuista kerrontaa ja fiiliksiä tässä kirjassa aluksi oli, sitten ne vaihtuivat amerikkalaiseen kauhufilmiin, jossa iso porukka väkeä juoksentelee pimeässä metsässä, vaikka viisainta olisi pysytellä yhdessä, koska kukaan ei tiedä, kuka heistä on syyllinen tai tappaja, vai onko se joku ulkopuolinen. Uhkaavuutta luodaan mitä kummallisimmilla maagisilla kuvitelmilla, valkoisilla hirveän-kauhean-kamalilla linnuilla sun muulla oudolla. No loppuun asti kirja kuitenkin piti lukea, eikä siinä hyvin käynyt. Huh !

Olin aiemmin lukenut Vänskän kirjan Saattaja. Se oli mielestäni onnistuneempi, ei ehkä niin elokuvamaisesti kirjoitettu ja siinä ylitettiin reippaasti ja selkeästi tavanomainen maailmanmeno, niin että lukijakin tiesi, missä mennään.

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Jännä tarina ja jännä tapa, ainakin minulle, koota ihmisen elämänkerta pienistä murusista, päiväkirjamerkinnöistä koko elämän ajalta. Kirjan tarina taisi alkaa jostain n. vuodesta 1886 ja päättyi toisen maailmansodan tietämille. Satunnaisista muistiinmerkinnöistä kiertyi yhden miehen elämäntarina, mutta samalla myös kuvaus mielenkiintoisista tapahtumista maailman myrkyissä. Mm. Eiffel-tornin rakentuminen pääsee kirjan sivuille, mieshän vietti elämänsä ulkomailla jouduttuaan jo nuorena tavallaan karkotetuksi Suomesta, naisystävänsä raskaaksi saatettuaan. Ja nuo satunnaiset muistiinmerkinnät mies tekee läpi elämänsä nuorena menettämälleen rakastetulle, jonka kanssa hänellä on jossain Suomessa poika. Mutta jota hän ei koskaan saa tavata, saatikka tuntea. Kirjan loppuosassa kuuluu tuon jälkeläisen jälkeläisten ääni, kun tämä selailee ja arvioi päiväkirjamerkintöjä vuonna 2012.

Jennifer Egan: Sydäntorni

Ei, huolimatta sydän -sanasta, tämä kirja ei ole rakkausromaani, ei sinne päinkään. Itse pyrin useimmiten kiertämään vähänkin sydämenasioihin viittaavat lukemiset. Mutta tämä on....hmm, olisikohan jonkinlainen rikosromaani. Kiehtova se joka tapauksessa on. Mukana on vanhaa salaperäistä goottilaisuutta, magiaa, kalvenneita luita, verisukulaisuutta,  paronitar ja hulttio. Siinä aineksia, joista Egan on keitellyt maukkaan sopan.

Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas

No tämä jos mikä on omituinen keitos. Niin omituinen, että luettavahan se oli ja loppuun saakka. Maailma ei ole enää tämä mikä nyt, taivaalla taitaa leijua vieläkin jonkinlaisten ydinpommien pölypilviä. Muutama ihminen on selviytynyt. Tyttö vaeltelee maita ja mantuja ja osuu lopulta isänsä talolle. Talo on kuin linnoitus. Jonkinlaisen vuoren sisään ja kupeeseen rakennettu valtava kompleksi, kiveä ja lautaa. Ja taloa asuttaa tytön isä yhdeksäntoista poikansa kanssa. Vaan ovatko kaikki pojat omia ? Isää voi luonnehtia jotensakin pahaksi, itsekkääksi linnanherraksi. Miksi tyttö on lähetetty maailmalle ja miksi isä ei haluaisi häntä takaisin ? Missä äiti on - niin, kyllä hän talossa on mutta.....

Lee Child:  Epäilty

Ei voisi olla selvemmin miehen kirjoittamaa kirjaa tai amerikkailaista kirjaa kuin on tämä ja todennäköisesti koko Lee Childin komea kirjapino. Amerikka tapahtumapaikkana, sotilastukikohta naapurissa, murhattu nainen, jos toinenkin, Jack Reacher sankarina ja tietenkin ripaus naiskauneutta ja seksiä sekaan. Oi voi, miten miehistä. No ei tämä ollenkaan huono ollut, jos osasi suhtautua tuohon miehiseen machoiluun kevyesti ohittamalla. Juonta oli vaikka muille jakaa. Luin tämän ihan vain mielenkiinnosta tuota Jack Reacherin hahmoa kohtaan, sillä olen nähnyt yhden elokuvan hänen seikkailuistaan.

Hoivakodin kissa Oscar.....Olen varta vasten käsiini haalinut näitä kissoista kertovia kirjoja, tositarinoita, kissafani kun olen. Aiemmin olen jo lukenut Kirjastokissan, kirjan, jonka nimeä en taida muistaa, mutta kertoi ikänsä sokeana eläneestä kissasta; ainakin nämä. Ja voi että tykkäsin. Tämä hoivakodin Oscar vaikutti heti alkuunsa sen verran itkettävältä, että en pystynyt lukemaan, vaan jätin tulevaisuuteen.....sitten joskus. Oscar tuntui vaistoavan, milloin on kenenkin vuoro "lähteä" ja jakoi viimeiset hetket lähtevän kanssa kuin häntä hyvästellen.

Salla Simukka: Jäljellä

Nopealukuinen nuorisokirja, luulisin. 15-vuotias tyttö huomaa jääneensä tähän maailmaan yksin. Karkumatkallaan hän eräänä aamuna herää eikä maailmassa ole enää ristinsieluakaan. Etsittävä on, onko hän todella ainoa. Tyttö on satukirjafriikki ja saa omituisia katoavia viestejä sadun sanoin. Johdattavatko ne häntä ratkaisuun ? Onneksi kaupat pullistelevat tavaraa ja ruokaa, onneksi sähkö edelleen pelaa ja bensapumput toimivat. Lopulta löytyy pari muutakin nuorta ja kirja päättyy selvittämättömään tilaan, mistä kaikki oikein johtuukaan. Täytynee noukkia kirjastosta jatko-osa Toisaalla, jospa homma selviäisi.

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt
Jaahas, mitenkähän tämän nyt sanoisi. Hyvä kirja, loistava juoni, hivenen vaikea seurattava vuosikymmenten välillä hyppelyn ja henkilöiden välillä hyppelyn takia, raakoja kohtia tai sitten vain asiat suoraan sanova, mutta hyvä. Jos olet heikkohermoinen, en suosittele. Sisältää aikamatkustusta edestakaisin, menneeseen ja tulevaan. Mitä minäkin vuonna tapahtui ?  Kirjan paskiaisesta saadaan todella luotua paskiaisen kuvaus, iljetys, nuorten naisten sarjamurhaaja, joka näkee joidenkin pikkutyttöjen säkenöivän ihan erityisellä tavalla. Heidät on tapettava, mutta vasta kun ovat aikuisia. Tämä merkitsee mieleensä tytöt ja etsii käsiinsä heidät vuosien päästä. Lopulta kuitenkin kosto elää ja yksi "huonosti murhattu" tyttö onnistuu aikeessaan listiä ukon. Haa, sai ansionsa mukaan mokoma elukka ! Ehkä kirjan nyt luettuani, voisin jättää lukemattakin, mutta kun sen oli aloittanut, oli pakko jatkaa loppuun asti, jotta asia saatiin kunnialliseen päätökseen, eikä iljetys jäänyt jatkamaan toimiaan.

Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Oijoi, tämä oli upea kirja. Pakko lukea kertaistumalta. Ooooh ! Tunnelmaan pääsee heti ensilauseissa, ensiriveillä. Upeaa tunnelmakuvausta, fiilistelyä, jonka pystyin suorastaan kuvina näkemään kuin silmieni edessä soljuvan filmin.  Ja kirjan alussa oli se elementti, joka on minulle todella mieluisa; vanha hylätty talo, jonka uumeniin sen perijä uppoutuu selvittääkseen seikan jos toisenkin. Mutta sitten matka viekin jo keskieurooppaan ja eteläiseenkin. Tarina etenee muutaman ihmisen elämäntarinan kokoamiseen (heistä useimmat ovat kuolleet jo aikaa sitten). Ja lopussa odottaa juuri sopivasti tilanteeseen loksahtava yllätys. Oi voi, että tykkäsin. Lukekaa muutkin tämä kirja !

Kirja on täynnä tällaisia ihania vertauksia, aatoksia: "...ihminen muuttuu vanhetessaan kevyemmäksi, kevenee, öisin pää alkaa kohota, se tuskin koskettaa enää tyynyä. Hänen puheensa huvitti minua, ja ajattelin ilmassa leijuvia vanhuksia, jotka hitaasti irtoavat vuoteistaan ja lentävät tuulen mukana taivaisiin. Ja ehkä kuolema johtuikin vain ikkunoista, jotka olivat unohtuneet tuulisina öinä auki ! "

Gaile Parkin Kigalin kakkukauppa muuttaa .....odottaa pinossa

Sirpa Kähkönen: Hietakehto.....odottaa pinossa

Frank Schätzing: Pedot.....odottaa pinossa