Kauas pois aatosten siivin lukutuolistani hiivin

Tänään oli virallinen joululahjojen hankintapäiväni. Kirjoista puheenollen, ostin divarista lahjaksi kaksi kertaalleen jonkun muun lukemaa pokkari-dekkaria parilla eurolla. Toinen oli Marko Kilven Elävien kirjoihin. Sen olen lukenut jo vuosi sitten ja karmivuudestaan huolimatta pidin siitä. Aikamoisessa maailmassa voivat jotkut elää ja sieltä jopa tähän maailmaan selviytyäkin. Tämä on se kirja, jonka mukaan elokuva Kasipallo on tehty.

Toinen oli jokin Lee Childin dekkari. Niitähän on pilvin pimein ja ainakin jonkun niistä luettuani uskalsin ottaa tämänkin. Jack Reacher niissä kaikissa kai seikkailee. Ja nyt sitten uskon, että lahjan saaja ei varmaankaan näitä sivujani lue.

Tänään oli siinä samalla myös kirjastopäivä. Menin sinne yksin ja niin ollen sain olla niin kauan kuin halusin. Viivyin pitkät tovit, nautiskelin. No, kuitenkin vääntäydyin sieltä pois, vaikka olisin voinut jäädä sinne mielelläni vielä istuksimaan tai hyllyjä selaamaan. Voi miten hullaantunut kirjoihin olenkaan ! Kuin löytäisi metsälenkin varrelta ihanan mansikkapaikan, täynnään punaisia, kypsiä ja tuoksuvia metsämansikoita. Siis kirjat. Kypsiä metsämansikoita. Kyllä. 

Heti kirjaston alkuosassa riennän aina uutuuskarusellin luokse suurin toivein. Viimeksi jätin siihen kädestäni (pitkän harkinnan jälkeen tosin) Kjell Westön Kangastuksen, pahus sentään. Useimmiten siitä karusellista kyllä uutuusaarteita käsiinsä saa. Seuraavaksi tsekkaan parin vuoden takaisten kirjojen karusellin. Mutta herkullisin on kuitenkin tällä hetkellä scifi- ja fantasiakirjojen osasto niin lukemisen kuin ympäristönsä osalta: mukavat sohvaryhmät, räsymatot lattialla ja kaikkiaan se on hyvin rauhallinen iso oma nurkkauksensa muusta kirjastosta hiukan erillään. Eikä siellä moni edes piipahda, omituista. Siellä sohvannurkassa näytti viihtyvän joku nuorehko naishenkilö, nenä taisi olla kirjassa kiinni. Mietin, että niin minäkin varmaan muutamia päiviä viikosta viettäisin, jollei kumppani kotona odottelisi. Ei sillä, onnellinen kumppanistani olen, kiva, että joku odottaa minua.

Tällä kertaa haaviin tarttuivat:

Haahtela Joel, 2002: Tule risteykseen seitsemältä 

Kertoo Portugalista, miehen menneisyyden kotikylän mysteereistä ja unohdetuista salaisuuksista, fadon haikeus mukana kulkien. Jo ensisivuilla huomaan, että Haahtelalla on tässäkin romaanissaan mukana perhostenkeräilijä, kuten monissa (vaiko kaikissa) kirjoissaan. Että mikäkö tässä minua viehättää ? Luettuani sen tiedän, mutta ainakin jo nyt viehättää portugalilainen elämänmeno, fadot ja mielenkiintoinen aloitus, jossa kertojan kadonnut isä on sukuaan Kalm Skandinaviasta. Olisiko ollut kasvitieteilijä Pietari Kalmin sukua...mietin.

Lassila Pertti, 2013: Ihmisten asiat

Lassilan ensimmäinen romaani. Kertoo aineksista, joista ihmiset on tehty. Eikä tämän lukemisessa ehtinyt paljon vanheta. Seitsemänkymppisen naisen, kertojan mies on kuollut ja se saa naisen muistelemaan koko mennyttä elämäänsä. Elämää enemmänkin naisen silmin, sitä naisen elämäänsä hän siinä kelailee. Kirjan tunnelma on koko ajan alakuloinen. Naisen elämä on sekin ollut oikeastaan koko ajan samanlainen, alavireinen, vaikka joskus hän koki jokusen riemukkaamman jaksonkin - nuorena. Mutta itse hän lopulta sen tasaisen, turvallisen, hieman alavireisen elämänsä on valinnut ja on siihen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen. Välillä tuntui, kuin olisi omaa päätään lukenut.

Rinne Hannu: Perinnemestarin KLAPIKIRJA. Waaauuu, mikä opus. Ihana kuvitettu tietoteos polttopuusta sen kaikilta puolilta katsellen, polttopuiden teko, varastointi ja käyttö. Unohdettu ei ole myöskään asiaankuuluvia työkaluja, tukkijätkien muistoja tai tulisijoja. 

Ettäs tykkään, vaikken mikään polttopuumestari olekaan. 

**************************************

Mutta nyt on pullataikinan tekoon mentävä, jotta jouluna olisi kahville kyytipoikaa !

Tässä vielä toinen kenkäkortti eilisen kaveriksi.