Kesä 2018 onkin yllättäen jo kallistumassa loppuaan kohti, tai oikeammin kääntymässä syksyn alkuun. Tämän kesän jälkeen tuntuu, ettei kesä todellakaan ole minkään loppu vaan otan kuuman ja hikoiluttavan kesän jälkeen tyytyväisyydellä vastaan vilpoisan raikkaan syksyn (olkoon sitten vaikka sateinenkin) ja sitäkin raikkaamman talven. Kerrankin on saanut elää kesää kylliksi; tuntuu että joka päivä on ollut kuuma, aurinkoinen ja oikea kesä.
Kuinkas tuo kortteilu onkin jäänyt ihan kokonaan. Kivaa se olisi, mutta on ollut muutakin kivaa sen tilalla. Pihapuuhia tai ihan vain lokoisaa oleilua kirjan tai käsityön kanssa tammen alla varjossa. Olen taas löytänyt nuoruuden harrastukseni, virkkauksen. Ihmeen mukavaa puuhaa, jopa niin, että vasemman käden lankaa avustavana pitelevä pikkusormeni on ihan naatti, kipeä kuin ampiainen tiettyyn asentoon osuessaan, vaan onneksi ei ihan koko aikaa. Luulen, että liiasta virkkaamisesta.
Kesän aikana, kun ei jaksanut kuumuudessa oikein pihapuuhia hoidella, pääsivät rikkaruohot omimaan kukkapenkkejäni ihan liikaa, joten pitkän ja vakavamielisen harkinnan jälkeen päätin helpottaa elämääni pienentämällä kukkien määrää ja kaivamalla isoja alueita tyhjäksi nurmikon vallattavaksi. Kovaa puuhaa oli aikanaan kukkapenkkien perustaminen, mutta täytyy sanoa, että vähintään yhtä kovaa niiden purkaminenkin on. Onneksi löysin innokkaita juurakoiden vastaanottajia ja niille uudet kasvukodit.
 |
| Hyvästi ihanaiset kurjenmiekkani ! |
Eikä se lukutoukkamaisuuskaan ole minusta mihinkään kadonnut. Kirjoja on yhtäaikaa meneillään useitakin, milloin löytyy mieluisampaa, milloin vähän junnaavampaa, mutta aina niitä on vaan oltava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti