Ämmin materiaalikuoressa oli tänään
*taustakartonki
*2 joulupostimerkkiä
*punaista sydännauhaa
*tummanvihreä paperiliuska
*vanhan kirjan sivu
********************************
Tiedättekös te miksi Itellalla eli postipojilla riittää joulun alla niin paljon kiireitä ? Ei, ette te voi sitä tietää, sillä se on Tonttulan ikiaikainen ja suurin - ainakin melkein suurin - salaisuus. Mutta nyt se paljastuu. Hsssss, ja tästä sitten ollaan muuten ihan hiljaa: uskokaa tai älkää, Tonttulan Pajan lahjoja kuljetetaan maailmalle sovittuihin jakelupisteisiin jo hyvissä ajoin ennen joulua. Eihän siitä muuten mitään tulisi, jos pari poroa ja yksi pukki joutuisivat koko maailman lahjat yhtenä iltana jakamaan. Itellan riuskat pollet, liinaharjat, noutavat Tonttulan Pajalta iiiisoja lahjakuormia. No, sehän on tietenkin salailun vuoksi järjestettyä peitetoimintaa - eiväthän toki Itellan rekka-autot voisi ajaa jatkuvaa rallia Tonttulaan ja takaisin, Tonttulaan ja takaisin. Johan se herättäisi epäilyksiä ihmisissä ja kylänmiehissä. Mutta polle silloin tällöin, sille vain kohautellaan olkapäitä, eikä piitata sen enempää. Pienimmät lahjapaketit toimitellaan kaikessa hiljaisuudessa ihan vain kirjepostina ja se se vasta salaista toimintaa onkin. Sanokaas vaikka, mitä muuta tarkoitusta voisi keskellä korpea ja korkeita kinoksia tönöttävillä keltaisilla postilaatikoilla muuten olla. No ei sitten mitään muuta. Katsos vaikka, paparazzi on ikuistanut tuossakin yhden hiippalakkisen harjoittamasta salaista toimintaa postilaatikon edustalla ! ! ! Kiinni jäit, Jouko-tonttu !

Tuplakorttina jälleen kokoelma sitä sun tätä. Edelleen Ämmin lähettämiä, kynttilät ja kukkamaljakko kuoren päältä.
4 kommenttia:
Tosi hauska tarina tänäänkin:) Kyllä olen tullut siihen tulokseen, että sinunhan kannattaisi tehdä korttisi aina sitäsun tätä matskuista, on ne niin upeita!!
Sain postisi perille. Kiitos ylläristä! Olen ollut todella väsynyt ja ajatukset jossain missä lie. Sentäs yrittänyt tehdä joulukalenterin joka päivä. Siksi vastaus viipyi.
Kiitos, ja osallistunhan minä. :)
Kiva kun kerroit, minä se jo olenkin jhmetellyt että miten se pukki jaksaa ja ehtii, eihän aatossakaan kuiteskaa ole ku 24 tuntia ja vaikka siihen tulee tavallaan joka aikavyöhykkeellä yks tunti lisää niin ei sekään vissiin paljo auta mut onneks on tää itellan salainen peitetoiminta, ihastuttava kortti ja extrankin taas teit
Ihan järkeenkäypää tarinaa ja todistusaineistona tuo mainio korttisi. Pakkohan tämä on uskoa. Toinenkin kortti on hieno.
Lähetä kommentti