Viikonvaihde häämöttää jo. Luulenpa, että Tonttulassa myös. Ainakin Ämmin materiaalien mukaan tehty kortti näyttäisi siltä, että saunaan on menty ja vaatteet päältä riisuttu.
Kuoressa oli:
*pörriäisen kuva (laskeutui tuolin kulmalle)
*erikoisen tuolin kuva
*ruokaohje (ei oikein istunut tälle tuolille, paitsi reunukseen)
*taustapahvi
*lehtikuva liekeistä
*pätkä rusehtavaa samettilankaa
Toisista Ämmin kuorista on peräisin lintu, hanskat tuolilla, huopokkaat ja jalanjälki. Punainen viitta omista.
*************************************
Kun kaikki tontut ovat jo saunassa aikansa istuneet, alkaa Joulupukki valmistautua saunareissulle. Saunakamarissa häntä kohtaa hellyttävä näky, tontut ovat järjestäneet huopikkaansa riviin. Pukilla on saunakamarissa ihan oma erikoistuolinsa, sellainen puheenjohtajan tuoli, korkeaselkäinen, mutta huono istua. Siihen Pukki heittää punaisen takkinsa ja talvirukkasensa. Kas, jokin pieni pörriäinen oli jäänyt viitan uumeniin ja pörähti sieltä nyt Pukin tuolinkulmalle ihmettelemään. Saunan puolelta kuuluu iloista puheenpulputusta ja höyry pöllähtää ovesta ulos Pukin astuessa sisälle hämärään lämpimään. Löylyä lissää ja pienimmät siirtyvät kunnioittaen saunakamarin puolelle vilvoittelemaan, tulee tilaa pukin heilutella hyvin haudottua saunavastaa ja ropsutella ihonsa pehmoiseksi. Löylyä lissää - tsssshhhh.

Bonuskortissa on Ainolta aikoinaan saamani tausta, kaikki muu Ämmin matskuja kuorien päältä.

4 kommenttia:
Hieno luukku jälleen! Minulle kortti ja tarina toivat lapsuuden joulut mieleen! Tontut pulisevat saunassa! Apua! Nyt kärpäset syövät ne kesällä. Meille sanottiin: "Joulusaunassa pitää olla ihan hiljaa muuten kärpäset syövät kesällä." Olivatkohan vanhempamme keksineet sen, että edes saunassa oli jonkinlainen rauha lasten uteluilta. Ja sitten on tuo yksi pörriäinenkin vielä kuvassa mukana.Kärpänen se tosin ei ole, mutta hyvin edustaa pieniä siivekkäitä.Tuo paljaan jalan jälki on myös hauka lisä.
ihana tunnelmallinen tarina ja hienot kortit! tällaisesta tulee niin hyvälle tuulellekkin:)
Jihuu, glögit rusinat ja saunavastat! Sivullani on tunnustus sinulle Funchis, käyhän noutamassa!
Joulun läheisyys näkyy jo korteissasi ja tarinassasi, upeesti taiteiltu
Lähetä kommentti