23.12.2012

Tonttulan touhut 23.12.

Toiseksi viimeistä viedään ja joulu alkaa olla jo melkein kynnyksellä. Ämmin kuori paljasti tänään kummia, joita ensin katselin jälleen kerran silmät pyöreinä ja sormet verillä -  eeei nyt ihan.
*3 valkeaa paperitähteä
*ruskeasävyistä villalankaa
*rautalangassa roikkuva peilinpala
*lehtikuva
*hopeapaperia
*taustapahvi

Taustaksi laitoin sen hopeapaperin (jonkin pakkauksen sisus), tähtiä on parikin päälletysten, lehtikuvasta tuli keväinen kukkatarha - tai no onhan tulppaani joulukukkakin ja peilipala saa luvan toimia kuin tähtisumuna tähdenlennon perässä. Samaa virkaa toimittaa siitä irrottamani ja kähertämäni rautalanka. Reunassa ed. päivien valkoinen silkkinauha. Aika jännä tuli, vaikka itse sanonkin ! ! !
**********************************

Mummo-tonttu Senni ei saa unta. Näin se on ollut aina, jouluaaton lähestyessä Senni jotenkin alkaa eläytyä Joulupukin matkantekoon. Valvoo, kävelee öisin tuvassa, kertailee mielessään menneitä jouluja, kulkee ikkunasta ikkunaan. Tänä yönä on kirkas kuutamo, pakkasyö. Lämpimän tuvan asukkaan on huoletonta katsella ikkunoista hiljaista, tummaa talviyötä. Vain taivas hohtaa, tähdet tuikkivat. Hyppiikö tuolla valkoinen jänis vai tekevätkö Sennin silmät tepposet näin hämärään tirkistellessä ? Olkoo mikä on, tuumaa Senni ja tuijottaa mietteissään taivaalle. Tulisipa pian kevät, voisi unettomina öinä kävellä pihalla ja katsella kukkia.


Bonuskortissa tavarat sieltä ja täältä Ämmin kuorista.

8 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

UPEITA
Ihanaa ja Tunnelmallista Joulua Sinulle

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Mahtava tuo tähden lento. Kyllähän sitä haaveilee, että näkisi tähden lentävän taivaalla. Saisi toivoa. Ja sitten kun se toive toteutuisi.
Minulla se on joskus toteutunutkin, vaikkakin meni hieman aikaa. Mutta pääasia että toteutui. ;)

Sisko kirjoitti...

Kaunista! Taitaa käydä niin, että tarinointiasi jää kaipaamaan kun viimeinen luukku avataan.

Ämmi kirjoitti...

Komiat on nyhjätty tyhjästä! Minusta tässä haasteessa on parasta se, että tavaraa ei ole yllinkyllin eikä aina tarpeeksikaan, vaan on synnyttävä siitä mitä on. Ja varsinkin juuri roskasta, hylätystä tms. Mieki sain ajan tasalle kortiston tänä aamuna, on ollu työhässäkkää ja väsymystä niin, ettei joka ilta ole enää jaksanut alkaa taiteelle! Mutta nuo kaikki jääneet matskut laitan tarjottimelle ja kasailen niistä lisää kortteja nyt, kun on joululomaa. Tarjottimet tosi käteviä näis askarteluhommissa materiaalinpyöritykseen.
Olen ihastunut niihin karhukortteihisi!!Asettaa aina minulle pakon tehdä karhukortti!! Tykkään!!

Hanna Helena kirjoitti...

Kaunista saat aikaan sekä korttehin että kertomukseesi. Senniä käy ihan sääli kun valvoo pitkää yötä. Mutta ehkä hän sisimässään viihtyy siinä yksin mietteissään, katselee talviyön hahmoja, kirkkaita tähtiä talvipimeässä. Jos oikein tarkaan tirkistää, eikäs siellä metsän keskellä tuiki pieni lyhty? - Kiitos Tonttulan touhujen raportoinnista, haikeaa että ne loppuvat mutta voisiko täten tilata jo jatkoa ensi vuodeksi?

Funchis vastaa kirjoitti...

Hmmm, kiitos kunniasta. Jatko riippuu ihan sattumuksista ja mielenliikkeistä. Ehkä, harvakseltaa jotain voisi kuuluakin. Mutta nyt kyllä sukkapuikkopeukaloa jo kutittaisi. Sain koivupuiset sukkapuikot, joita olisi päästävä jo testaamaan tositouhuissa.

tarja.o kirjoitti...

Tunnelma sen kun tiivistyy loppua kohti! hieno tarina ja kortit! kiitos funchis mahtavista tarinoistasi joita riitti laidasta laitaan:)) ihan ikävä tulee tarinoitasi! eikö millään saatas joku uudenvuoden tarina kesään saakka??? on ollut niin hirmu hauskaa ja harmittaa kun loppu häämöttää!
Odottelen innolla postiasi ja laitan omaa tulemaan heti kunhan on sillä mallilla!!
oikein mukavaa joulua sinulle ja paahan mietintä myssy päähän ja ne pitsipöksyt jalkaan, jos vaikka uusi tarina syntyis meidän iloksi:)

Kotilaiska kirjoitti...

Kekseliäisyytesi kukoistaa aina vaan ja nyt se on oikein puhjennut kukkaan ;) No onkos tullut kesä nyt talven keskelle ja laitetaankos pesä jo pikkulinnuille....