600 g tuorejuustoa, ranskankermaa, sokeria, munia ynnä muuta epäterveellistä !
TV-ohjelma "Koko Suomi leipoo" innoittamana se nyt sitten meidänkin uunissa leipomus muhii ja kohta huusholli tuoksuu niin että nälkäisimpiä heikottaa ! Olen melkeinpä vältellyt telkkarin kaiken maailman ruoka- ja kokkausohjelmia. Mutta katsoin sitten kakkosjakson tuosta sekalaisen seurakunnan leipumuskisasta - ja mitä kummaa, sehän olikin ihan hauska. Ei näkynyt tuomareita "turpa rullalla" heittämässä huonoimpia noloina ulos, vaan ihanat leppoisat arvioijat maistelivat ja neuvoivat lisää, jos neuvomisen tarvetta ilmeni.
No tuosta innostuneena olen sitten katsonutkin kaikki tulleet jaksot. Ja olen minä ohjelmasta jonkin verran viisastunutkin. Ainakin sen, että kun aiemmin luulin kuppikakkuja ihan tavallisiksi muffinseiksi, vain fiinimmin nimetyiksi, selvisi, että nehän ovat jotain ihan muuta. Sellaisia taiteellisia pienoisleivoksia, tavallaan. Ja senkin, että äitini aikoinaan leipomat tavalliset kanelikierrepullat ovat nekin oikeastaan korvapuusteja, samat aineet eri muodossa.
No mutta, nyt sitten ohjelman ylimmäisten maistajien muhevien ilmeiden innoittamana päätin kokeilla, meneekö minunkin naamani iloiseen ihastuksen virneeseen ja suupielet - niin venyisivätköhän korviin asti, jos oikein hyvin tuossa juustopiiras-touhussa onnistuisin. Testaan parhaillaan sitä vadelma-juustopiirasta, joka on todella yksinkertainen ja nopea tehdä, ainakin reseptin perusteella. Mutta luulen, että minä en vain tajunnut, miten se taiteen sääntöjen mukaan pitäisi huippumaukkaaksi pyöräyttää. Jos homma niin yksinkertainen olisi, mehän olisimme jo kaikki huippukokkeja. Jokin konnankoukku siihen varmaan on kätkettynä.
Katsotaan, maistetaan.
PS. laitoin sitten kuvaa asian hauskuuttamiseksi. Reunassa on digestive-keksipohjaa ja päälle nakkasin paremman puutteessa jäisiä puolukoita koristeeksi. Piti olla vadelmia, mutta kun kaupassa oli vain puolalaisia, en viitsi niitä kuumentamattomina kenellekään syöttää, itsellenikään. Nuo sentään ovat omilta saloilta. Ja komeuden alustana on yksi aarteeni, kenties 40-luvulta peräisin oleva lasijuttu. Miksiköhän tuota muuten kutsutaan - jalallinen kakkuvati vai onko sillä parempaa nimeä ? Niin ja kakkulapiossa eivät ole minun nimikirjaimeni, sen löysin puoli-ilmaiseksi kirppikseltä.
Kohta päästään maistamaan.

4 kommenttia:
Kuvia tai voithan laittaa maistiaisia postissa!
Kuvia odottelen täällä vai joko ehdit syödä koko komeuden? Voi kunpa ehtisin minäkin leipoa edes joskus.
Mukavaa viikonloppua sinulle.
Näyttää tosi herkulliselta, maistuis varmaan kahvin kanssa tuo koreus.
Näyttää tosi hyvältä! Ihan katsottava ohjelma se Koko Suomi leipoo on ja leppoisan oloinen.
Lähetä kommentti