Matkalla mestariksi 17

Sheferijm-blogin haasteeseen heitän tämänkin lukemani kirjan, se onkin jo 17. julkaistava luettu. Tervanjuonnilta tämän lukeminen tuntui. Kummallista, sillä kaikista muista tämän kirjoittajan kirjoista olen tykännyt kovastikin (esitelty aiemmissa "matkalla mestariksi" -teksteissäni). Onkohan tämä kirjailijan ensimmäisiä ? 

Haahtela Joel: Lumipäiväkirja,  2008, sivuja 190

ammatti: oikeustieteen professori

Kirjan taustan esittelyteksti oli huomattavan kiinnostava ja sen vuoksi kirjan lainasinkin. Ensimmäinen 100 sivua oli kuitenkin pettymys, en meinannut millään jaksaa kahlata sitä eteenpäin. Vasta viimeiset 90 sivua oli sitä, mitä olin odottanut. 

Mihin kirjailija pyrkii mielettömän pitkillä lauseillaan ? Elämän kuvauksessa on käytetty epäsuoria viittauksia päähenkilön elämäntilanteeseen, selkeää kokonaiskuvausta jäin kaipaamaan. Kirjan ajatuksenjuoksussa pysyminen vaati mieletöntä tarkkuutta lukiessa, elämän kuvaukset rakentuivat usein vain tunnelmien kautta ja lyhyillä viittauksilla tilanteeseen. Aluksi en tahtonut saada selkoa edes henkilöistä kuka kukin on ja asiaa hankaloitti vielä samanaikainen menneen maailman poliittisen tilanteen kuvaus.

Lumipäiväkirja, hmmm, erikoinen nimi kirjalle, vaikkakin läpi tarinan tarkkailtiin lumitilannetta, lumisadetta, sen kestoa ja sakeutta. Merkillistä !

Ammattikuvauskin taisi minulta mennä hiukan "yli hilseen". Ainoana jäi mieleen ko. herran opiskeluaika sekä muutama työpaikalle saapuminen ja eläkkeelle siirtyvän työtoverin juhlailta.

Seuraava suoraan kirjan liepeestä:

"Oikeustieteen prof. työskentelevä mies lukee lehdestä uutisen nuoruuden rakastetustaan. Hän alkaa etsiä ullakon hämärästä pölyyn peittyneitä muistojaan opiskeluajoista Heidelbergissä: kirjeitä, valokuvia, lehtileikkeitä. Miten pasifismin nimeen vannoneesta nuoresta naisesta kasvoi äärivasemmistolainen terroristi ? Miehen omassa elämässä horjuu terveys, avioliitto ja suhde masennuksesta toipuvaan tyttäreen. Työmatkalla Kööpenhaminaan hän ei voi vastustaa menneisyyden kutsua, vaan ostaa junalipun tavoitteenaan tavata Sigrid."

Otteita kirjasta, erityisesti sen pitkistä kuvailevista lauseista:

"Ja jos hän oikein muisteli, vasemmiston radikalisoituminen taisi olla siihen aikaan muodissa vähän siellä sun täällä; Japanissa oli oma punainen prikaatinsa, samoin Italiassa niin kuin monessa muussa maassa Etelä-Amerikkaa ja Afrikan pukkuvaltioita myöten, ja jos häneltä kysyttiin, ne kaikki elättelivät samaa harhaista ajatusta siitä, miten olisi olemassa jokin suuri proletariaatti, joka keikkui joka hetki aivan vallankumouksen partaalla, mutta jostain kumman syystä tuo valtava ihmisjoukko ei vain saanut ääntään kuuluville ja pienellä avustuksella, muutamilla hyvin suunnatuilla attentaateilla, vallankumous kyllä nytkähtäisi liikkeelle, vaikka totuuden nimissä hänen oli myönnettävä, että tuon ajan terrorismi oi luonteeltaan kovin näpertelevää kun sitä vertasi nykyajan karmeuksiin, joissa sivilisaatiot rytisivät toisiaan vasten."  

  .......huoh. ja tämä kaikki yhtä lausetta.....

Ja hommaa löytyi lisääkin, kahena lauseena näin:

"Ja kaikkialla sama tila, sama tyhjyys, joka alkoi hitaasti taipua kaarelle; se kaartui kunnes oli kasvanut itsensä ylitse, ottanut nykyisen huomaamattoman muotonsa ja taivaanrannassa näkyi sen hitaasti taipuva raja, hitaasti väistyvä aika, pilvien reuna, ja samalla tunsin kuinka katto käteni alla alkoi liukua, rakennukset kasvoivat korkeutta, kaukana satoi lunta, toisessa ajassa, hiutale toisensa jälkeen lumen paino liikkui alaspäin; kiteet, joita oli kaikkialla ja joista kaikki muodostui, jotka järjestäytyivät yhä uudestaan ja taas hajosivat. (Piste !!!) Ja niin miljoonien kiteiden välke muuttui osaksi sitä minkä näki, jokainen ajatus, halu, toive, edessä näkyvä meri, tyynenä kajasteleva pinta, tuuli, talo, ihmiset ja heidän hapertuvat elämänsä, laivat, jotka lähtivät satamista ja palasivat samoihin satamiin, koska jokainen muisto oli yhtä kuin sen hetkinen teko, jokainen teko liikautti sen hetkistä muistoa; niin kuin kaikki pyrkii muovautumaan kohti järjestystä ja samalla hajoamaan, ja korkealla ilmassa risteilivät teräspalkit, joiden reunat hipoivat toisia reunoja, ilmavirta tarttui niiden keveisiin kuoriin, sen ääni peitti alleen muut äänet, kumisevat kolahdukset, kuiskaukset, jotka kiirivät pitkin merenpohjaa."

 

"Mikään ei painanut minua, menneessä oli yhtä paljon hyvää kuin huonoa ja kaikki teot kumosivat toisensa; niin kuin joskus tuntee voivansa siirtyä hetkeksi sivuun ja maailma ympärillä jatkaa kulkuaan, lipuu ohi, eikä kukaan tarvitse enää, ei kysy, eikä itselläkään ole mitään sanottavaa, päinvastoin: jokainen sana tuntuu turhalta, kaikki sanat on sanottu ja on helpompi olla puhumatta, eikä hiljaisuuskaan tunnu niin pahalta kuin joskus silloin kun sen sekoittaa yksinäisyyteen tai muuhun samankaltaiseen oloon."    

........joo, kyllä tämäkin oli yhtenä lauseena.....

Mutta hyvä minä, luin sen sittenkin !